Iisalmeen iliman aikojaan

Keisarinnan kanssa päätimme taannoin hieman hurvitella. Havaitsimme, että Iisalmessa O’Nellys pubissa soittelee Echo and Cane -niminen roots-duo, joten päätimme nauttia hieman kulttuuria, mahdollisen mallasjuomatuopposen kera.

Koska olemme taipuvaisia pihiyteen, laskimme ettei kannata ajella Ohnolta Iisalmeen ja takaisin taksilla, vaan kannattaa jäädä yöksi hotelliin. Ja hotellin valkkasimme tottakai hinnan perusteella, joskaan ei niitä hotelleja Iisalmessa ihan mahdottoman montaa edes ole. Niinpä Iisalmen Seurahuone sai osakseen vierailumme.

Seurahuone on aikanaan epäilemättä ollut mahdottoman hieno hotelli. Kuten kuvasta näkyy.

Hotelli Seurahuoneen pääsisäänkäynti kutsuu iloisesti asiakkaita peremmälle.

Hotellihuoneessa oli kyllä hyvin, voisiko sanoa, omaleimainen tunnelma. Raikas tuulahdus jostain 80-luvun tietämiltä. Havaittuamme kertakäyttöiset pahvimukit huoneen pöydällä päätimme oitis juhlistaa saapumistamme nauttimalla niistä virvokkeen. Olo oli heti paljolti juhlallisempi.

Huomatkaa hieno puujäljitelmä-kovalevy seinässä, joka on taidokkaasti viimeistelty uraruuveilla kiinnitetyllä kanttilistalla. Jiiritkin osuivat melkein!

Koska ilta oli nuori, ja mekin tunsimme itsemme sangen nuoriksi, päätimme lähteä syömään oikein ravintolaan. Valinta tehtiin näiden neljän välillä: Mc Donald’s, Rosso, Hyvä eväs -grilli ja Chaplin. Koska kolmesta ensin mainitusta fine dining-paikasta meillä oli jo aivan liikaa riittävästi kokemusta, valitsimme Chaplinin.

Chaplin yllätti sangen positiivisesti. Oli hämmentävää saada pihvi sellaisena kuin sen tilasi. Sitä tapahtuu keskimäärin yhdessä kuudesta ravintolasta, ainakin täällä Suomessa. Keisarinna tilasi sienirisottoa ja kehui sitä niin ylettömästi, että minäkin maistoin. Erinomaista se oli, laadukkaista raaka-aineista tehty. Ihan jälkiruokaakin tilasimme, siinä määrin innostuimme ravintolan antimista.

Keisarinnan voi kuulemma viedä sinne toistekin.

Syötyämme suunnistimme sitten O’Nellysiin. Echo and Cane tarjoilivat erinomaisen kattauksen rouheasti soitettua roots-musiikkia. Ja olivat niin otettuja siitä, että ihan Ohnolta lähdettiin heitä varta vasten kuuntelemaan, jotta lahjoittivat meille cd-levyn. Mukavia herrasmiehiä molemmat.

Nautittuamme roots-herraduon kanssa tuopposet lähdimme hotellille, grillin kautta toki, kuten asiaan kuuluu. Emme tosin saaneet aikaiseksi nahinaa grillijonossa, joten aivan siltä osin homma ei mennyt by the book. Makkaraperunoita tuli pesuvadillinen, joista jaksoimme yhdessä syödä ehkä noin puolet.

Aamusella menimme aamiaiselle. Tunnelma ravintolassa oli metka. Meidän lisäksemme siellä ei ollut ristin sielua, paitsi yksi henkilökuntaan kuuluva neito, joka kerran pikaisesti kurkisti keittiön ovesta.

Aamiaiselle mahtui hyvin. Ja valoisaa oli.

 

Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein mainio. Ruoka oli erinomaista, samoin musiikki. Ainoa mikä synnytti tavallaan hieman haikean tunnelman, oli havainto siitä, miten tuo ylä-savolainen pikkukaupunki oli monessa suhteessa nähnyt parhaat päivänsä jo ehkä jonkin aikaa sitten. Hotelli Seurahuone oli aikanaan loistokas. Nyt se tarjoili lähinnä kaurismäkeläistä tunnelmaa.

Ja ajattelepa tätä. Hotelli ja sitä vastapäätä oleva liikekiinteistö on vain yhden korttelin (n 100 m) päässä Iisalmen pääkadusta ja vilkkaimmasta liikepaikasta. Silti hotellia vastapäätä oleva liikekiinteistö on ollut jo jonkin aikaa tyhjillään. Ja kuvasta päätellen ei siihen ihan heti taida ketään olla tulossakaan.

Monien mahdollisuuksien liikehuoneisto aivan keskustan tuntumasta.

Kaikki tämä kertoo siitä, miten Iisalmessakin hyvät päivät olivat jo jonkin aikaa sitten. Nyt on jäljellä vain muistoja ja rapistuneita breshneviläisiä betonimonumentteja.

Mutta silti saimme nauttia oikein mainiosta illasta. Ei ne puitteet, vaan ihmiset. Keisarinnan kanssa kun on liikenteessä, niin aina on kivaa. Ja vielä hyvää sapuskaa ja musiikkia.

Mitäpä sitä muuta rentoutumiseen tarvitseekaan.

Lääkitys kohdilleen

Nykyihmisellä on väistämätön tarve saada jatkuvaa lääkitystä. Vai mitä arvelet seuraavasta:

• Vihaan on olemassa lääkitys.
• Masennukseen on olemassa lääkitys.
• Jos kikkeli ei seiso tarpeeksi, on siihenkin olemassa lääkitys.
• Jos kikkeli on kantajansa mielestä liian pieni, se voidaan Tallinnassa korjata.
• Jos persläpi on väärän värinen, se voidaan kätevästi valkaista.
• Jos kakka ei tule heti silloin kun itse tahtoisi, asian voi hoitaa ottamalla lääkkeen.
• Toinen lääke puolestaan estää kakan tulon, jos ei haluakaan kakan tulevan.
• Kun syö vitamiineja, joita lääkefirma mainostaa, jaksaa töissä, jaksaa kotona sekä sietää veemäisiä appivanhempia.
• Jos pissa ei mieheltä lennä enää ihan yhtä kauniilla kaarella kuin nuorena, on siihenkin olemassa lääke.
• Jos tissit ovat väärän kokoiset, voi mennä Tallinnaan ja teettää kumista oikeankokoiset.
• Jos silmät sattuvat vähän taittamaan väärin ja rillit on so last season, kannetaan silmäkirurgille tonni, ja vot, ei enää rillejä.

Lääke- ja hyvinvointiteollisuuden mainonnassa on yksi aika jännä juttu. Nimittäin eiväthän sairaat tarvitse mainoksia, vaan terveet. Sairaat hakeutuvat hoidon pariin ihan ilman mainontaakin. Mutta koska kyse on bisneksestä ja shareholder value pitää saada kasvamaan, on hirveän kätevä ruveta laajentamaan sairauden käsitettä normaalin elämän piiriin kuuluviin ilmiöihin. Ja silloin tarvitaan mainontaa ilmaston muokkaukseen.

Silmäkirurgi Pertti Oksala kirjoittaa Helsingin Sanomissa näin:

[Yksityisen kirurgian] liikevaihdosta valtaosa tuotetaan tekemällä turhia toimenpiteitä turhamaisille potilaille. Jos nainen antaa aivopestä itsensä kuvittelemaan, että naiseus mitataan desilitroina, hän on varmasti vähän hölmö. Yhtä hölmö on lievästi likitaittoinen nuori, joka on saatu uskomaan, että on tärkeämpää näyttää hyvältä kuin nähdä hyvin. Viisas ei riskeeraa silmiensä terveyttä vain välttyäkseen lasien käytöltä siihen asti, kun ikänäkö alkaa. Rinnat pystyyn, rillit pois -ilmiön takana lienee osaltaan yhteiskunnassamme vallitseva eetos. Kaikki mikä tuottaa voittoa, on OK.”

Kaikki tämä on vähän ongelmallista moraalin vinkkelistä kurkisteltaessa.

”Sairaus” (joko oikea tai lääketeollisuuden keksimä) saatetaan katsoa seuraukseksi yksilön epäterveellisistä elämäntavoista tai ehkäisevien toimenpiteiden laiminlyönnistä. Esimerkiksi ylipainoisuus tekee ihmiset epäilyttäviksi siksi, että he eivät selvästikään pysty pitämään itseään kurissa eivätkä näytä piittaavan terveydestään. Vain terveellisesti elävät ovat kunnon kansalaisia.

Terveydenhuolto oikeuttaa olemassaolonsa kansalaisen hyvinvointiin vetoamalla. Paha kyllä yrityksillä maksimoida kansan onnellisuutta on ollut taipumus johtaa totalitarismiin.Yhtäkkiä kansalaiset huomaavat, että heillä on velvollisuus pysyä terveenä ja kuolla oikean ikäisenä oikeisiin tauteihin. On pakko osallistua terveystarkastuksiin ja seulontoihin, sillä muutoin on epäkelpo niskoitteleva kansalainen.

Sellaista on maailman meno. Toiset rupeavat terveysnatseiksi, ja toiset käärivät siitä hillot. Ja kansalainen tottelee maksaen kiltisti.

Loppuun kaunis kappale lääkityksestä. Troye Sivan – Happy Little Pill. Nautitaan runsaan veden kera. Voi aiheuttaa sivuoireena ahdistusta.

Onnellisuus on psyykkinen häiriö

 

 

 

 

Richard Bentall, kliinisen psykologian professori Liverpoolin yliopistosta, esitti vuonna 1992 ihan vakavissaan, että onnellisuus pitäisi luokitella psykiatriseksi sairaudeksi:

 […]happiness meets all reasonable criteria for a psychiatric disorder. It is statistically abnormal, consists of a discrete cluster of symptoms, there is at least some evidence that it reflects the abnormal functioning of the central nervous system, and it is associated with various cognitive abnormalities – in particular, a lack of contact with reality.

Perusteet olivat mielenkiintoiset, ohessa ne suomennettuna:

• onnellisuus on tilastollinen poikkeama
• sillä on oma erillinen oireistonsa
• on olemassa ainakin joitakin todisteita sen puolesta, että siihen liittyisi keskushermoston epänormaalia toimintaa
• lisäksi onnellisuus liitetään lukuisiin kognitiivisiin poikkeamiin, erityisesti todellisuudentajun puutteeseen.

Kollegat eivät oikein tykänneet Bentallin esityksestä. Niinpä NIH:n (National Institute of Health, jenkeissä) kirjastosta löytyy Bentallin artikkeli, mutta esitettelytekstissä todetaan sen olevan ”tieteellisesti irrelevantti”.

Keisarin mielestä onnellisuus tulisi ehdottomasti luokitella psyykkiseksi häiriöksi. Ihan samalla tavalla, kuin toisinajattelukin. Sille on oma tautiluokituksensa ICD-10:ssä ja DSM-V:ssä, Oppositional defiant disorder.

Kaikki tämän maailman tyypit, jotka sanovat olevansa onnellisia, ovat ihan varmasti jotenkin sairaita. Todellisuudentaju niiltä ainakin puuttuu.

Joutilas luokka

Akateeminen oppiarvo näyttää useimmiten olevan käänteisessä korrelaatiossa sydämen sivistykseen.

Ihmisillä on taipumus kiivetä yhteisönsä sosioekonomisessa pyramidissa  mahdollisimman korkealle. Ja korkeammalla olevat tykkäävät alleviivata omaa statustaan erilaisin keinoin. Keskiajalla aateliset pidättivät itsellään oikeuden sotia ja metsästää, maanviljelyksen ja karjanhoidon ollessa alempiarvoisia töitä. Lähempänä nykyaikaa ollakseen ’gentleman’ piti miehen opiskella filosofiaa ja ns. korkeampaa taidetta.

Taloustieteilijä Thorstein Veblen kutsui tätä ihmisryhmää joutilaaksi luokaksi. Aikakaudesta riippumatta ihmisyhteisöihin on aina syntynyt tällainen luokka, joka tekee kyllä jotain työtä yhteisönsä hyvinvoinnin eteen, mutta sen merkitys jää lähinnä symboliselle tasolle. Veblenin väittämä oli, ettei yhteiskunta koskaan pääse ohi tästä vaiheesta, vaan tämä tilanne vain saa historian kuluessa erilaisia muotoja ja ilmaisutapoja.

Nykyaikana akateeminen maailma on mainio ilmentymä joutilaan luokan olemuksesta. Yliopistot pyrkivät profiloitumaan paikoiksi, joissa kansakuntamme lahjakkaimmat jalostetaan ravintoketjun huipulle, asemaan jossa heillä on valta ohjata ajattelua.

Se, onko saavutetusta oppineisuudesta todellisuudessa mitään konkreettista hyötyä opiskelijalle itselleen saati yhteiskunnalle, onkin sitten toinen juttu.

Kyseenalaisimpia opinahjoja tässä suhteessa näyttäisivät olevan humanistisiin tieteisiin keskittyvät tiedekunnat. Yhteiskuntatieteet, naistutkimus, taide tai filosofia saattavat olla jonkun mielestä mielenkiintoista virkinettä ja fantsua ajankulua, mutta niitä opiskelleet päätyvät lähinnä verovaroin ylläpidettyihin virkoihin (tutkijoiksi yliopistoihin yms.), jos niihinkään. Esimerkiksi Tampereen humanistisesta tiedekunnasta oman alansa työpaikan sai vuonna 2011 vain 29% opiskelijoista. Mutta akateemisen statuksen saavuttivat tasan kaikki valmistuneet. Joutilas luokka, todellakin.

Asian voisi kuvata vaikkapa näin: opiskellaan verovaroin,  jos valmistutaan, päästään ehkä työpaikkaan joka kustannetaan verovaroilla, mutta todennäköisemmin verovaroista kustannetulle työttömyyspäivärahalle. Ja nettoveronmaksajat (yksityisellä sektorilla työllistyvät) maksavat koko lystin, olipa lopputulos mitä tahansa.

Ongelmallisinta ilmiössä kuitenkin on se, mitä statuspyramidissa ylöspäin kiipeäminen tekee ihmiselle. Hän alkaa katsella taakseen jääneitä lajitovereitaan alaspäin. Vähemmän lukeneet alkavat vaikuttaa pikkuisen yksinkertaisilta, sellaisilta joihin ei kannata kallista aikaansa haaskata. Omalla akateemisella osaamisellaan voi sitä paitsi aina vähän keulia, olipa kyse sitten oikeinkirjoituksesta tai munkkilatinan tuntemuksesta.

Tunnusomaisinta tällainen käytös on niille akateemisille, joiden osaaminen koostuu kaikkein joutavanpäiväisimmistä opeista.

Koko akateeminen touhu on lopulta vain yhtä suurta kehnoa näytelmää, jonka tarkoitus on sementöidä ravintoketjun huipulla olevat omaan poteroonsa, kauas tyhmästä rahvaasta.

Mutta miten kävi Veblenille, kun hän kehtasi kritisoida joutilasta luokkaa? International Thorstein Veblen association sanoo:

His outspoken criticisms of the existing order did considerable harm to his academic career, probably more harm, in fact, than the colorful liaisons of his academic legend.

Totuudenpuhujia vihataan aina.

Lopuksi on ihan pakko lainata erästä vanhaa (huonoa) vitsiä, jonka mukaan eri akateemiset voidaan erottaa toisistaan ammattikielen mukaan:

Insinööri: Kun stabiliteettimatriisin navat ovat kompleksitason negatiivisessa puolitasossa, niin systeemi on vakaa
Juristi: Kun pidetään mielessä nulla poena sine lege-periaate, niin pelkästä aikomuksesta ei voi rangaista ellei sitä ole erikseen säädetty.
Lääkäri: Täältä löytyy maligni tuumori trakeasta…
Opettaja: Ja nyt kaikki yhdessä: Hauki on kala
Humanisti: Tuleeks tää kaikilla mausteilla?

Hehe!