Marko kavahti vaikeuksiani
Hiljensi ääntään, en kuullut enää mitään
Arveli kait vaaralliseksi ajatuksiani
Lyhyt oli ystävyyden puoliintumisaika
Sellainen lie tavoiteltavaa, oikeamielistä ja ylevää
Tärkeintä ylemmyyden taika
Viime keskiviikkona lensin yli joen ja sen suun
Tein syöksyjä, silmukoita, kauniita kaartoja
Nousin kohti aurinkoa, yli joutavan kaipuun
Enkä vajoa alle kahdentuhannen jalan
Vaikka torni olisi auki ja lähialueelle selvitys
Korkealla, läpi ilmatilan valvomattoman
***
Muistanpa vuosien takaa erään toisenkin Markon. Hän oli omasta mielestään keksijä ja sangen nerokas mies. Kunnollista tuloa hän ei kuitenkaan vielä ollut itselleen osannut keksiä, velkoja kylläkin. Jelppasin joskus häntä: ostin jotain, autoin esittelemään keksintöjään, joita kukaan ei ostanut. Sitten Marko puri kättä joka ruokki. Kateus kai kävi ylivoimaiseksi.
Niin, tiedänpä vielä kolmannenkin Markon. Hän on työyhteisönsä myrkky. Ei osaa mitään, mutta syyttää toisia siitäkin. Tuo Marko nro 2 oli muuten samanlainen, kaiken muun oivallisen lisäksi.
Onkohan sittenkin niin, että nimi pahentaa miehen?